Ennakkoäänestys on parhaillaan meneillään. Mietin pitkään lähdenkö ehdolle valtuustoon. Takana on neljä valtuustokautta. -Tässä sitä ollaan. Vielä kerran päätin lähteä ehdokkaaksi. Tuleva valtuustokausi tulee olemaan suurten muutosten aikaa kuntakentässämme.
Soteuudistus tulee voimakkaasti muuttamaan kuntaa ja sen roolia. Olen ollut pitkään mukana kunnallispolitiikassa ja arvelen kokemuksellani olevan käyttöä muutosten kunnassa. Tällä hetkellä olen valtuutettu ja kaupunkikehityslautakunnan varapuheenjohtaja sekä Järvenpään Mestariasuntojen hallituksen jäsen. Kulunut valtuustokausi on Järvenpäässä ollut voimakkaan rakentamisen ja kaupunkikuvan muutoksen aikaa. Nostokurjet ovat laulaneet aiempaa enemmän. Myllyn tilalle on noussut upea Kotisiilo ja kompakti Pajalan asuinalue, Lepolan alue on pitkälle jo rakentunut ja etenee. Väkimäärämme on kasvanut ja asuntokantaamme on saatu erityisesti kauan kaivattuja pienasuntoja lisää. Syksyn 2017 lopulla käynnistyy kauan odotettu ns. Perhelän korttelin monivuotinen rakennushanke.
Tämän vuoden alusta olemme saaneet nauttia JUST:in, uuden sosiaali-ja terveysasemamme upeista uusista tiloista ja samaan paikkaan keskitetyistä palveluista. Moderni kiinteistö uudistaa itsessään työkäytäntöjä ja viihtyisät,modernit ja yhteistyötä helpottavat tilat toivon mukaan pitävät osaltaan huolen siitä, että saamme päteviä työntekijöitä. Olemme Sote:n kokeilukuntana. Tulevat vuodet näyttävät,miten maakuntaan siirtyvä sotepalvelu alkaa toimia. Kunta on mielestäni uudessa tilanteessa kuntalaisten edunajaja sote-hallintoon päin. Saumaton yhteistyö maakunnan ja kunnan välillä voi vain taata hyvinvoinnin ja terveyden suotuisan kehityksen jatkossa. Tarvitsemme kuntalaisten kuulemiseen uudenlaisia areenoita ja toimintamalleja. Asiakas-ja kansalaisraateja sekä foorumin, jossa kolmannen sektorin, seurakunnan ja kunnan suunnalla tapahtuvasta toiminnasta ja sen kehittämisestä voidaan keskustella.
Lähde mukaan Sote-iltaan Järvenpäätalolle maanantaina 3.4.2017 klo 18-20. Tilaisuudessa alustajana on Sote-asiantuntija HUS:in toimitusjohtaja Aki Linden. Järjestäjinä Ulla-Mari Karhu, Timo Ijäs ja Kaija Tuuri. Tule kuulemaan ja keskustelemaan Sotesta.
Tervetuloa! Tässä linkki fb-tapahtumaan.